Talent Boost Summit

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Kansainvälisen osaamisen siivin uuteen nousuun

Talent Boost Summit on vuosittainen tapahtuma ja suunnattu kaikille, joiden tavoitteena on rakentaa Suomesta houkutteleva paikka asua, opiskella ja tehdä työtä. 

Kansainvälisten osaajien merkitystä Suomen taloudelle, talouskasvulle ja kilpailukyvylle pandemian jälkimainingeissa avaa muun muassa ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju

Ohjelmassa esitellään konkreettisia esimerkkejä keinoista, joilla Suomeen ulkomailta opiskelu-, työ- tai perhesyistä jo muuttaneet henkilöt voivat löytää paikkansa suomalaisessa työelämässä ja osallistua yritystemme kilpailukyvyn vahvistamiseen. Lisäksi osana Talent Boost Summitin ohjelmaa toteutetaan myös kaksipäiväinen virtuaalinen rekrytointitapahtuma, joka tarjoaa yrityksille tehokkaan tavan tavoittaa kansainvälisiä osaajia myös ulkomailla.  

Tapahtumaan voi osallistua virtuaalisesti ja koronatilanteen salliessa myös Talent Hubien järjestämissä fyysisissä tapahtumissa eri puolilla Suomea. Tapahtuman päälava sijaitsee Dipolissa, Espoossa. 

Talent Boost Summit järjestetään Työ- ja elinkeinoministeriön, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Business Finlandin, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koordinoiman Kokka kohti Suomea -hankkeen sekä Uudenmaan TE-toimiston yhteistyönä. Tämän vuoden tapahtuma on neljäs laatuaan ja tällä kertaa koordinaatiovastuuta kantaa Espoon kaupunki.

Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. 

Lisätietoja:  

Melissa Arni-Hardén, melissa.arni-harden@espoo.fi, puh. 040 508 2234  

Tiedot ja sijainti

Aika

to 28.10.2021 klo 8.45 - 14.00

Paikka

Online, tapahtuman päälava Dipolissa (Otaniemi, Espoo)

Järjestäjä

Espoon kaupunki ja Kokka kohti Suomea -hanke sekä Uudenmaan TE-toimisto.

Hinta, euroa

0