Espoon elinvoimajohtajaksi Mervi Heinaro

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
23.6.2021 klo 11.11

Kaupunginhallitus valitsi Espoon elinvoimajohtajaksi Mervi Heinaron (KTM, MA). Heinarolla on pitkä tausta kansainvälisessä yritysmaailmassa ja vankkaa myynti- ja markkinointiosaamista. Viimeisimpänä hän on toiminut kasvuyritys Flexoundin toimitusjohtajana.

”Espoo on minulle rakas kotikaupunki. Olen vuosien mittaan kiinnostuksella seurannut kaupungin kehittymistä; elänyt, asunut, tehnyt täällä työtä ja viimeiseksi kasvattanut yritystä espoolaiseen innovaatioon perustuen. Kun tulevan organisaatiomuutoksen myötä kolme minulle läheistä osa-aluetta nyt yhdistää voimansa, en voinut vastustaa kiusausta päästä mukaan vaikuttamaan Espoon ja sitä kautta koko Suomen elinvoiman kehittämiseen. Pääsemme yhdessä henkilöstön kanssa luomaan uutta, hakemaan voimaa toisistamme ja kehittämään toimintaamme vastaamaan alati muuttuvaan toimintaympäristöön. Työssä on paljon uutta opittavaa, mutta olen jo huomannut, että saan erittäin osaavia tiimiläisiä ja työtovereita ympärilleni”, Heinaro toteaa.

Espoo on tieteen, teknologian, taiteen ja talouden maailmanluokan innovaatioympäristö, ja asemaa halutaan edelleen vahvistaa. Siinä elinvoimajohtajalla on merkittävä rooli. Erityisen tärkeää on yhteistyö yritysten ja yrittäjien, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Keskeisiä kumppaneita ovat Aalto-yliopisto ja VTT. Tavoitteena on myös vahvistaa kulttuurin ja liikunnan roolia Espoon elinvoiman rakentajina.

Tehtävässä pääsee kehittämään kaupungin elinkeinopolitiikkaa ja koska tulosalue on uusi myös omaa toimenkuvaansa.

”Uskon että elinvoima syntyy yhteistyöstä. Kun espoolaiset kuntalaiset, päättäjät sekä Espoon yritykset, yhteisöt ja yksiköt soittavat orkesterin lailla samoista nuoteista ja pelaavat joukkueena samaan maaliin, syntyy kaupungin elinvoimaa. Syntyy työpaikkoja, uusia innovaatioita, viihtymis- ja vireytymismahdollisuuksia ja samalla Espoon kansallinen ja kansainvälinen kilpailukyky ja vetovoima säilyy ja kasvaa”, Heinaro sanoo.

”Kun pääsemme koronasta kasvuun, on Espoon innovaatioekosysteemin merkitys koko Suomen kasvulle ja kilpailukyvylle, esimerkiksi digitalisaation ja kestävän kehityksen alueilla, ratkaisevan tärkeää”, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja jatkaa: ”Tähän työhön elinvoimajohtaja pääsee heti tarttumaan.”

Elinvoimajohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 66 henkilöä. Valinnassa korostettiin mm. yritys-, yliopisto- ja AMK-tutkimus- ja innovaatiokentän tuntemusta, johtamiskokemusta, strategista kehittämisotetta, kokemusta kansainvälisten verkostojen ja kehittämishankkeiden johtamisesta sekä julkishallinnon tuntemusta. Elinvoiman tulosalue aloittaa 1.8. ja se muodostuu kolmesta tulosyksiköstä; elinkeino ja työllisyys -tulosyksiköstä, kulttuurin tulosyksiköstä ja liikunnan ja urheilun tulosyksiköstä.